maanantai 14. heinäkuuta 2008

Viikonlopun treenejä

Lauantaina treenailtiin Outin ja Takun & Supon kanssa TSAU:n hallilla. EVL-tyyliin paikallaolot, muuten ok, mutta istumisessa Kaisa oli vähän kääntynyt. Lisäksi treenattiin paikallamakuun alkua ja loppua. Outi siis huuteli vieressä käskyjä ja Kaisa ei saanut reagoida. No reagoihan se välillä, mutta saatiin myös onnistumisia. Sisällä otettiin ruutua kahdesti suorapalkalle(kissanruokaa alustalla, nam), meni hienosti. Metallihyppynoutoa otettiin myös. Ekalla yrityksellä Kaisa hukkasi esineen ja lähti haahuilemaan merkille. Tokalla ok. Tehtiin muutamia toistoja ja yritin saada lisää vauhtia suorapalkkaamalla leluun, mikä onnistuikin ihan hyvin. Möykkäämistä kapulalle ilmeni taas, mutta siitä emme niin jaksa välittää. Otettiin myös ohjatun noudon alku ja merkille meno. Ei ongelmia.

Eilen illalla olin yksikseni Nummen kentällä. Ei mennyt kovin kaksiseti, mutta ainakin vire oli hyvä. Alkuun otin paikallaolot, molemmat hyvät. Sitten sitten otin pitkät pätkät seuraamista, josta lelupalkka. Ihan jees. Jos kokeissa on samanlaista, niin olen hyvin tyytyväinen. Luoksetulo otettiin myös stoppi oli taas hyvä käsimerkistä. Tosin se lihapulla voisi lentää kauemmaksikin... pitäis varmaan harjoitella lihapullan heittoa. Maahanmeno ekalla yrityksellä huono, tokalla hyvä. Ruutua tein nyt yhden tyhjään ja eri suuntaan kuin eilen. Hyvä merkille meno ja suoraan siitä vauhdilla ruutuun. Jotain sekoilua sen jälkeen ruudun kanssa. Kaisa hakee välillä merkkiä ruutuun mennessä, mutta korjaa kyllä hienosti. Kai se siitä. Ohjatussa noudossa oltiin taas ihan pihalla. Kaisa meinas lähteä ruutuun(joka oli mun takana) merkiltä. Kerran tuli keskimmäinen kapula, mutta saatiin myös onnistuneita toistoja. Otin suorapalkalla leluun ja vauhtia oli aika kivasti nyt palautuksessa. Lopuksi otin vielä idaria iltaruuan kanssa. Pääasiassa keskityin seisomassa pysymisen vahvistamiseen, eli kierroksen jälkeen palkkasin kourallisella nappuloita, jos pysyi. Pari kertaa kääntyili, mutta saatiin myös monta onnistunutta.

Lauantaina Outi teki muuten hyvän huomion. Vaikka Kaisamn noudon palautukset on keskimäärin ihan hyviä, niin minä teenjaloilla avustavan liikkeen. Nyt täytyy oikein keskittyä pitämään itsensä paikallaan.

Ei kommentteja: