Hyvät treenit tänään aamulla Nummen koulun kentällä. Siskoni Iida oli mukana avustamassa.
Ensin paikkamakuu EVL-käskytyksellä(mielikuvituskoiria siis rivissä) ja paikalla olon aikana Iida teki häiriökävelyä. No problems:).
Sitten merkkejä ympäri kenttää häiriöksi ja seuraamista. Seuraaminen oli oikein mukavaa. Kaisa ei häiriintynyt tötsistä ja seurasi ihan hiljaa. Jopa kahden askeleen siirtymä oli hiljainen ja siitä sitten palkkasinkin. Iltaruoan syöttäminen sivulla olosta parina päivänä on taitanut tuottaa tulosta:).
Seuraavaksi ohjattua noutoa. Iida toimi liikkeenohjaajana ja otin merkille menon. Se hyvä, stopista palkka. Sitten merkiltä pari kertaa vasemman kapulan hakua. Ekalla yrityksellä K ei oikein hoksannut. Tokalla hyvin. Keskimmäistä kapulaa ei oikeasti ollut paikallaan, jotta ei olisi erehtymisen vaaraa. Loppuun ottettiin vielä merkille meno niin, että Iida vei kapulat kokeenomaisesti(myös keskelle siis) ja hyvin meni merkki edelleen.
Sitten tunnari kokeenomaisesti. Ekalla kerralla Iida sanoi, että Kaisan ottama on väärä, Kaisan tullessa luovuttamaan. Ehdin jo mielessäni manata, että voi hemmetti, "varma" liike kosahtaa. No otin kapulan kuitenkin Kaisalta ja niinhän se vaan oli oma...=). Raskaus kuulemma aiheuttaa hajamielisyyttä, ehkä sen takia Kaisallakaan ei oikein kokeet sujunut valeraskaana;). Liikkeenohjaajamme on siis oikeasti raskaana. No hieno homma kuitenkin, että Kaisa toi oikean. Otettiin vielä uudestaan ja tälläkin kertaa meni aivan loistavasti! Haisteluosuus ei vois mun mielestä olla hienompi kuin mitä oli näillä kerroilla! Luovutuksetkin oli hyviä. Ainot mitä voisi parantaa, on vauhti molempiin suuntiin.
Ihan loppuun vielä pak-pak-peruutusleikkiä ja siinä vähän kaukojen asennonvaihtoja. Hyvästä maahanmenosta palkka ja treenin lopetus.
Ja muuten, Kaisa oli HILJAA koko treenin, mutta reipas helteestä huolimatta.
Computers vs. cars
11 vuotta sitten

2 kommenttia:
Ihana Kaitsu. :-) Kuulostaa siltä, että palikat alkais olla kasassa. :-)
kiitos kommentista:). Kivaa, kun on hyviäkin päiviä. Täytyy toivoa, että niitä sattuu oikeille päiville;)
Lähetä kommentti