Lauantaina
treenailtiin Outin ja
Takun & Supon kanssa
TSAU:n hallilla.
EVL-tyyliin paikallaolot, muuten
ok, mutta
istumisessa Kaisa oli vähän kääntynyt. Lisäksi
treenattiin paikallamakuun alkua ja loppua. Outi siis huuteli vieressä käskyjä ja Kaisa ei saanut reagoida. No
reagoihan se välillä, mutta saatiin myös onnistumisia. Sisällä otettiin
ruutua kahdesti
suorapalkalle(
kissanruokaa alustalla,
nam), meni hienosti.
Metallihyppynoutoa otettiin myös.
Ekalla yrityksellä Kaisa hukkasi esineen ja lähti
haahuilemaan merkille.
Tokalla ok. Tehtiin muutamia toistoja ja yritin saada
lisää vauhtia
suorapalkkaamalla leluun, mikä onnistuikin ihan hyvin.
Möykkäämistä kapulalle ilmeni taas, mutta siitä emme niin jaksa välittää. Otettiin myös
ohjatun noudon alku ja merkille meno. Ei ongelmia.
Eilen illalla olin yksikseni Nummen kentällä. Ei mennyt kovin
kaksiseti, mutta ainakin vire oli hyvä. Alkuun otin
paikallaolot, molemmat hyvät. Sitten sitten otin pitkät pätkät
seuraamista, josta
lelupalkka. Ihan
jees. Jos kokeissa on
samanlaista, niin olen hyvin tyytyväinen.
Luoksetulo otettiin myös stoppi oli taas hyvä
käsimerkistä. Tosin se
lihapulla voisi lentää kauemmaksikin...
pitäis varmaan harjoitella
lihapullan heittoa.
Maahanmeno ekalla yrityksellä huono,
tokalla hyvä.
Ruutua tein nyt yhden tyhjään ja eri suuntaan kuin eilen. Hyvä merkille meno ja suoraan siitä vauhdilla ruutuun. Jotain sekoilua sen jälkeen ruudun kanssa. Kaisa hakee välillä merkkiä ruutuun mennessä, mutta
korjaa kyllä hienosti. Kai se siitä.
Ohjatussa noudossa oltiin taas ihan pihalla. Kaisa
meinas lähteä ruutuun(joka oli
mun takana) merkiltä. Kerran tuli keskimmäinen
kapula, mutta saatiin myös onnistuneita toistoja. Otin
suorapalkalla leluun ja vauhtia oli aika
kivasti nyt
palautuksessa. Lopuksi otin vielä
idaria iltaruuan kanssa. Pääasiassa keskityin seisomassa pysymisen vahvistamiseen, eli kierroksen jälkeen palkkasin kourallisella nappuloita, jos pysyi. Pari kertaa kääntyili, mutta saatiin myös monta onnistunutta.
Lauantaina Outi teki muuten hyvän huomion. Vaikka
Kaisamn noudon
palautukset on keskimäärin ihan hyviä, niin minä
teenjaloilla avustavan liikkeen. Nyt täytyy oikein keskittyä pitämään itsensä paikallaan.