sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannustokot

Ollaan vietetty Juhannusta kesämökillä rennoissa merkeissä, mutta siitä huolimatta ollaan treenattu hieman.

Eilen otettiin merkki&ruutu yhdistelmää minikoossa mökin pihalla ja sain mukavasti vahvistettua Kaisalle taas ruutua merkkitreenin jälkeen. Kaisa tuntui nyt erottavan ruudun ja merkin toisistaan. Stopit ja maahanmenot olivat hyviä ja lihapullat lentelivät taas.

Kaukoja otettiin myös pihalla, ja niistä en oikein muista miten meni. Möykkäämistä oli kyllä taas, mutta muuten ihan jees varmaan...

Sitten keksin ihan hauskan uuden tavan treenata metallinoutoa ja hyppyä. Pihalla on uutta mökkiä varten laudoista rakennettu kehikkö, joiden reunat ovat juuri sopivan korkuisia hyppyjä Kaisalle. Otettiin sellaista agimaista kieputusta tuossa kehikosta siten, että Kaisalla oli metallikapula suussa. Tuntui, että Kaisa sai hurjasti lisää varmuutta kapulanpitoon ja että Kaisalla oli hauskaa. Mulla ainakin oli:).

Tänään Jussi askarteli meille hienot ohjatun noudon kapulat, toivottavasti ehditään huomenna niillä treenaamaan.

Ei kommentteja: