sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Viikon treenit

Alkuviikko meni opiskelu ja työkiireissä, joten silloin ei tullut treenattua muuta kuin kaukokäskyjä satunnaisesti sisällä. Ne sujuu olohuoneessa ihan hyvin.

Torstaina oltiin Saaran kanssa lenkillä ja otettiin tunnaria Saaran toimiessa liikkeenohjaajajana. Eka tunnari oli parin metrin päästä ja meni oikein hienosti. Otettiin toinen heti perään, joka menikin taas leikkimiseksi ja kapuloiden heittelemiseksi. Kaisa ei ilmeisesti kestä ulkona toistoja tässä. Loppu lenkistä otettiin vielä yksi tunnari, jotta saataisiin onnistunut suoritus. Haistelu oli ihan nättiä, mutta toi ensin väärän. Toisella yrittämällä tuli sitten oikea. Itsekseni otin vielä luoksetulon pysäytystä pallolla. Meni ihan ok, mutta pysähdykset saisi olla nopeampia. Lisäksi harjoiteltiin seuraamisen täyskäännöksiä niin, että palkkasin pallolla aina heti käännöksen jälkeen. Tulihan niistä tiiviimpiä.

Lauantaina olin Kupittaan puistossa lenkillä Kaisan ja Hilpin kanssa ja otin pienen reeninkin siellä. Luoksetulon pysäytyksiä, täyskäännöksiä ja kaukokäskyjä. Pysäytykset ja täyskäännökset meni ok. Kaukokäskyt ei oikein onnistuneet, oli varmaan liikaa häiriötä.

Sekä lauantaina, että tänään otettiin sisällä yksi tunnari Juhan toimiessa liikkeenohjaajana. Molemmat meni hienosti!=)

Tänään oltiin Lauran ja Hilpin kanssa treenaamassa OKL:n kentällä upeassa auringonpaisteessa ja kentän pohjakin oli ihan kuiva. Ihan ekaksi otettiin taas yksi tunnari, jossa Laura vei Kaisan katsoessa kapulat noin viiden metrin päähän. Kaisa juoksi käskystä reippaasti kapuloille ja toi oman. Tämä meni hienosti ja ymmärsin olla pilaamatta tunnelmaa toistoilla.

Seuraavaksi laitoin Kaisan näkösuojaan ja rakensin kolme ruutua kentälle. Jokaisessa oli lelu palkkana, mutta pienen hiekkakeon takana piilossa. Kentälle tullessa Kaisa kuikuili jo innoissaan ruutuihin, mutta otettiin ensin vähän seuraamista ja yksi liikkeestä maahanmeno. Otettiin ensin kaksi ruutua peräkkäin niin, että molemmissa oli palkka valmiina. Kaisa juoksi oikein hyvällä vauhdilla hienosti suoraan ruutuihin, vaikkei nähnytkään lelua kuin vasta ollessaan ruudussa. Sitten otin ensimmäisen ruudun uudestaa niin, että heitin palkan. Sekin meni hyvin
. Sitten kolmas ruutu, jossa siis lelu valmiina. Tässä ei jostain syystä heti lähtenyt niin hyvin. Lisä ohjauksella meni kyllä. Laitoin tähän ruutuun vielä uudestaan lelun Kaisan huomaamatta ja kävin ottamassa ruudun numero kaksi heittämällä palkan ja sen jälkeen otettiin vielä kolmas ruutu. Nyt molemmat menivät oikein mukavasti ja lopetettiin ruutujen treenaus tähän.

Välillä otettiin Hilpin kanssa paikalla makuu niin, että olin tolpan takana melkein kokonaan piilossa. En ottanut aikaa, mutta molemmilla koirilla meni hyvin, eikä Kaisa ennakoinut istumista, vaikka seisoin jonkun aikaa sen vieressä ennen palkkaamista. Palkaksi annoin taas rauhallisesti maassa useamman makkaran palan.

Lopuksi otettiin vielä muutama kerta metallinoutoa. Juuri kun oltiin aloittelemassa kentän ohi käveli mies lasten vaunujen kanssa ja vaunuista lensi tuulen mukana joku suojus ja sille möröllehän piti tietysti vähän rähjätä. Otettiin itse noutoa kolme tai neljä kertaa ja Kaisa lähti joka kerta innolla ja toi hyvällä otteella sekä tuli sivulle nätisti. Vähän oli ääntelyä, johtui luultavasti miehestä ja epäilyttävistä vaunuista, jotka olivat siis edelleen kentän laidalla.

Kokonaisuudessaan oikein hyvät treenit ja erityisesti ruudussa oli viikon aikana tapahtunut jotain hautumista=).

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Ruutua ja tunnaria

Tänään mentiin heti aamulla Lauran ja Hilpin kanssa tyhjälle parkkipaikalle treenaamaan tuulessa ja räntäsateessa.

Aloitin rakentamalla kome ruutua niin, että Kaisa oli nurkan takana kiinni ja ei siis nähnyt ruutujen rakentelua. Kahdessa ruudussa oli lelu valmiiksi palkkana ja yksi oli tyhjä. Siinä vaiheessa, kun hain Kaisan oli tuuli lennättänyt yhden ruudun merkit miten sattuu. Jouduin siis rakentamaan ruudun uudestaan suojaisampaan paikkaan.

Kaisa oli seinässä odotellessa kerännyt vähän kierroksia ja vinkui. Otin pikkuisen seuraamista ennen ruututreeniä. Ensimmäisestä ruutuun lähetyksestä ei tullut mitään, Kaisa meinas mennä vaan reunassa seisovan Lauran luo. Seuraavaksi sain Kaisan kuitenkin lähtemään ruudulle ja se meni ihan hyvin. Toinen ruutu oli ilman palkkaa.. ja Kaisa juoksi kolmannen ruudun palkalle. Olin joutunut siis siirtämään sen kolmannen ruudun, ja ilmiselvästi liian lähelle. No sitten otettiin pari kertaa kolmatta ruutua ihan läheltä niin, että yritin vain saada Kaisan hakemaan keskikohtaa ja palkkasin heittämällä lelun. Tätä se ei vielä osaa, mutta saatiin pari onnistunutta toistoa kuitenkin. Lopuksi otettiin vielä keskimmäinen ruutu niin, että Laura oli vienyt sinne palkan ja hyvin meni.

Toinen asia, mitä harjoiteltiin oli tunnari. Tehtiin kokeen omaisesti niin, että Lauran haki multa oman ja vei kapulat paikoilleen Kaisan katsellessa. Kaisa lähti hyvin kapuloille ja haisteli nätisti, mutta ei löytänyt omaa ja lähti tulemaan takaisin. Lähetin uudestaan. Nyt ei haistellut yhtä nätisti ja vähän liikutteli kapuloita, mutta toi oman. Päätettiin ottaa toistona uudestaan ja Kaisa juoksi hakemaan väärän kapulan siitä kohtaa, missä oikea oli ollut viime kerralla. En ottanut väärää siltä, vaan lähetin hakemaan uudestaan ja nyt homma menikin ihan leikkimiseksi ja kapuloiden heittelyksi, joten vihelsin pelin poikki. Seuraavaksi otettiin ihan parin metrin päästä niin, että oli kolme väärää ja oma. nyt Kaisa haisteli taas tosi nätisti ja toi oman. Tästä isot kehut, paljon makkaraa palkaksi ja treenin lopetus.

Tunnari menee sisällä nyt tosi hyvin, juuri niinkuin haluankin. Täytyy ottaa ulkona kahdestaan rauhallisia harjoituksia samalla tavalla kuin sisällä, ja pikkuhiljaa vaikeuttaa pidentämällä matkaa ja lisäämällä häiriötä. Olisi hyvä saada itse nenä- ja kapulatyöskentely pidettyä koko ajan samanlaisena kuin nyt eikä vaikeuttaa harjoituksia sen kustannuksella.